Yrityksen palkitsemisjärjestelmän kannattaa tukea pitkän tähtäimen arvontuottoa


Työntekijöiden sitouttamisella ja sitä kautta myös yrityksen palkitsemisen malleilla on entistä suurempi merkitys, kun moni ala kärsii osaajapulasta ja tulevaisuuteen ennustetaan talouskasvua. Henki-Fenniassa uskotaan, että ryhmäeläkemalli ohjaa organisaatiota pitkäjänteiseen tuloksentekoon.

Ryhmäeläke on mielekäs ja kustannustehokas palkkiomalli sekä työnantajalle että -tekijälle. Yrityksille se antaa mahdollisuuden luoda pidempiaikaisen kannusteen ja sitouttavuutta, henkilöstölle se tuo lisäsäästöä lakisääteisen työeläkkeen rinnalle.

– Koronan jälkeen voidaan odottaa, että talous lähtee kovaankin nousuun. Samalla ammattitaitoisten tekijöiden menettäminen on yrityksille iso riski. Pelkkä rahabonus ei välttämättä riitä sitouttamaan, joten rinnalle on hyvä miettiä myös muita vaihtoehtoja, esittelee Henki-Fennian myynti- ja asiakkuusjohtaja Kari Wilen.

Työpsykologi ja rekrytointikonsultti Juho Toivolalla on pitkä kokemus HR-alalta ja kirkas näkemys siitä, miten tärkeää osaajien sitouttaminen on. Hänen mielestään ryhmäeläkkeet ja muu rahastopohjainen palkitseminen ovat hyviä tapoja osallistaa työntekijät yrityksen menestykseen.

– Erityisesti suuremmissa yrityksissä, joissa henkilöstölle ei voida tarjota esimerkiksi osakkuutta, saadaan näillä palkitsemismalleilla vahvistettua tunnetta yhteisten päämäärien tavoittelusta, hän toteaa.

Kannustinjärjestelmästä paras hyöty monipuolisuudella

Toivola kokee, että työntekijöiden sitoutumiseen vaikuttaa myös palkitsemistapojen monipuolisuus. Varsinkin yritysten olemassa oleville työntekijöille hyvistä palkitsemismalleista voi tulla saavutettu etu, josta ei haluta luopua vaihtamalla työpaikkaa.

– Kun kompensaatiomalli on laaja ja perustuu aidosti työntekijöiden tarpeisiin, kokevat he sen tuottavan arvoa, joka on käytettyjä euroja suurempaa, hän esittää.

Toivola näkee positiivisena sen, että ryhmäeläkkeet ja rahastopohjainen sijoittaminen kannustavat erityisesti pitkäjänteiseen talousajatteluun, lyhyen tähtäimen bonuksiin keskittymisen sijaan.

– On hienoa, jos työnantaja voi olla työntekijän kumppanina luomassa pitkän aikavälin näkymää. Ryhmäeläkkeet edustavat kestävää maailmankuvaa, jossa keskitytään tulevaisuuden hyvinvointiin, hän sanoo.

Toivolan mukaan varsinkin nuoremmalle sukupolvelle pitkän tähtäimen sijoittaminen on tällä hetkellä trendaava aihe, samalla myös eläkekeskusteluun saadaan uusia sävyjä. Harva nuori odottaa enää yhtenäistä työuraa tai ajattelee pelkän työeläkkeen riittävän.

– Nuoremmat työntekijät tietävät, että taloudellista varautumista tarvitaan, kun työurat muuttuvat yhä pirstaloituneemmiksi. Uskonkin, että sen myötä erilaiset omistamista helpottavat järjestelmät tulevat nostamaan päätään ja eläkeomaisuudestakin keskustellaan uudella tavalla, hän summaa.

www.fennia.fi/tyontekijoiden-vakuutukset/henkiloston-palkitseminen



Talous

Aineistojen käyttöoikeus on vain tuottajalla OCMG Nordicilla. Sisältöjen käyttöoikeuksien tiedustelu janika@ocmgnordic.com

Sivuston kuvia tai tekstejä ei saa hyödyntää, jakaa tai kopioida ilman käyttöoikeuksia.