Nyt on hyvä hetki päivittää takka helposti Tulikiven avulla


Tulikivi tarjoaa palvelua, jossa vanha takka puretaan ilmaiseksi pois, kun tilalle ostetaan uusi. Takan vaihtaminen paremmin omia vaatimuksia vastaavaksi onkin nyt todella helppoa. 

Tulikiven palvelu, jossa vanha takka puretaan uuden tilalta pois, sai alkunsa asiakkaiden tarpeesta. 

– Huomasimme, että asiakkailla on paljon vanhoja takkoja, joita ei haluta käyttää. Samaan aikaan kuitenkin moni ajattelee, että takan vaihtaminen on hankalaa ja suuritöistä, kertoo Tulikiven myyntijohtaja Markku Prättälä. 

Ilmainen palvelu koskee tietyn kokoluokan takkoja, joita on suomalaisista takoista noin 80 prosenttia, mutta lisämaksulla purku onnistuu myös suurempaan kokonaisuuteen. 

Uunimestarin voi tilata kotikäynnille Tulikiven kotisivujen kautta itselleen sopivaan aikaan. Sillä on lopputuloksen onnistumisen kannalta tärkeä rooli ja se voi myös säästää rahaa. Uunimestari on nähnyt monenlaisia takkoja ja erilaisia sijoitteluja ja osaa antaa hyviä neuvoja.

– Uunimestarimme käy arvioimassa tilanteen ja yleensä vanha takka on purettu päivässä. Uuden takan asennus kestää noin 1–2 päivää, lisäksi saattaa olla esimerkiksi seinäpintojen tasoittamista. Työ on siis normaalitapauksessa hyvin nopeaa, Prättälä kuvailee. 

Palvelu on ollut tarjolla nyt useamman vuoden ja asiakaspalaute todella positiivista. 

– Takan teknisten ominaisuuksien paranemisen lisäksi yhtenä ilonaiheena on usein myös se, että käyttötilaa vapautuu. 

Lämmöntuotannon kannalta parempia vaihtoehtoja

Usein vaihtaminen parantaa myös lämmöntuotantoa ja käyttömukavuutta, kun esimerkiksi avotakka korvataan varaavalla takalla. Uudet takat myös vähentävät polttopuun kulutusta huomattavasti ja käyttävät kaiken hyödyn, mikä on positiivinen yllätys takan käyttäjälle. Vanha takka on saattanut käyttää jopa tuplamäärän puuta varaamatta lämpöä.

 – Vanhat takat antavat usein huonosti lämpöä ja niitä joudutaan lämmittämään todella paljon, jolloin myös puuta menee enemmän, Prättälä mainitsee. 

Varaavan takan lämpöä hän vertaa siihen, kun saisi pienen auringon kotiinsa.

– Lämpö varautuu kivimassaan ja säteilee jopa vuorokauden. Kun illalla lämmittää takan, tuntuu mukava lämpö vielä aamullakin.

Toinen tällä hetkellä suosittu vaihtoehto, kiertoilmatakka, sen sijaan toimii kuten hiustenkuivaajat, kierrättää viileästä ilmasta takan kautta lämmintä. Lämpö leviää pääasiassa vain lämmittämisen ajan.

– Nyt kun syyssateet tulevat ja alkaa hytisyttää, ei ole mitään mukavampaa kuin takka, joka kuivattaa sisäilman, tuo lämpöä ja tunnelma, Prättälä kuvailee. 

Hänen mukaansa Tulikiven avulla ajatuksista tekoihin pääsee helposti. 

– Kun uunimestarimme kutsuu kotikäynnille voi olla varma, että ammattilainen arvioi tilanteen. Sen jälkeen ei tarvitse kauaa odottaa, että pääsee nauttimaan, hän summaa.

tulikivi.fi



Koti ja Asuminen

Aineistojen käyttöoikeus on vain tuottajalla OCMG Nordicilla. Sisältöjen käyttöoikeuksien tiedustelu janika@ocmgnordic.com

Sivuston kuvia tai tekstejä ei saa hyödyntää, jakaa tai kopioida ilman käyttöoikeuksia.