Laboratoriotutkimuksella saa tietoa omasta hyvinvoinnista


Bloggaaja ja kolmen lapsen äiti Karoliina Pentikäinen elää kiireistä perhearkea. Ruuhkavuosien keskellä oman hyvinvoinnin hoitamiseen ei aina ole aikaa, joten Karoliinan mielestä välillä on hyvä tarkistaa terveyden tilanne.

Karoliinan suhde hyvinvointiin on mutkaton. Hän haluaa ennen kaikkea panostaa siihen, että arkiset valinnat ovat kohtuullisen hyviä.

– Olen luonteeltani suorittaja ja voin helposti hurahtaa. Sen takia varsinkin nyt, kun meillä on kolme lasta, haluan suhtautua hyvinvointiin mieluiten armollisuudella, Karoliina kuvailee.

Perhearjen keskellä jatkuva lenkkeily ei onnistu, eikä pingottamiselle ole sijaa.

– Kyllä meillä juodaan vihersmoothieita, mutta syödään yhtä lailla viinereitä, Karoliina mainitsee.

Varsinkin kun terveyteen ei ehdi panostaa kellon ympäri, on hyvä silloin tällöin tarkistaa, että veriarvot ovat kohdillaan. Karoliina koki, että SYNLABin Terveystarkastuspaketti on hänelle näppärä valinta.

– Paketointi on todella hyvä idea ja löysin kätevästi tuon itselleni sopivan vaihtoehdon. Helpottaa todella paljon, kun ei tarvitse itse miettiä, mitä laboratoriotestejä saattaisi tarvita. Tuntuu luotettavammalta, että joku muu on tehnyt valinnat, hän kertoo.

Karoliinan valitseman Terveystarkastuspaketin lisäksi SYNLABissa on tarjolla laaja valikoima erilaisia räätälöityjä vaihtoehtoja. Esimerkiksi liikkujalle ja kasvissyöjälle löytyy oma tutkimuspakettinsa. Laboratoriotutkimukseen ei tarvitse lääkärin lähetettä, ja sekä ajan että tulokset saa todella nopeasti.

Vaivatonta, nopeaa ja selkeät tulokset

Karoliinaa kiinnostaa testituloksista erityisesti ferritiiniarvot, koska edellisen raskauden aikana ne putosivat pohjalukemiin. Karoliinalla on immuniteettiin vaikuttava sairaus, minkä takia varsinkin näin korona-aikana hänestä tuntui tärkeältä saada hyvinvoinnista yleiskuva.

– Minua kiinnostaa nähdä ovatko omat arvoni viitearvojen sisällä. Tarvittaessa voin sitten tehdä toimenpiteitä, jos joku arvo ei ole kohdillaan, hän mainitsee.

Itse testin ottaminen oli nopeaa, helppoa ja miellyttävää. Testitulosten osalta Karoliinan mielestä on hyvä, että niiden ymmärtämisestä on tehty helppoa.

– Tuloksista näkee heti, onko arvo viitearvojen sisällä. Muissa kokeissa joutuu joskus googlettamaan arvoja, mutta SYNLABilla tuloksista on tehty hyvin helppolukuisia, hän summaa.

Koodilla KAROLIINA25 saat -25% alennuksen terveystarkastuspaketin normaalihinnasta.

Alennuksen saa, kun kerrot koodin asioidessasi SYNLABissa.

www.synlab.fi



Kauneus ja terveys

Aineistojen käyttöoikeus on vain tuottajalla OCMG Nordicilla. Sisältöjen käyttöoikeuksien tiedustelu janika@ocmgnordic.com

Sivuston kuvia tai tekstejä ei saa hyödyntää, jakaa tai kopioida ilman käyttöoikeuksia.