Katon kuntotarkastus toi Larmeille varmuutta remonttitarpeiden arviointiin


Vesivekin asiantuntija kävi tarkastamassa Juha ja Jutta Larmin uuden kodin katon. Juha kiittää kuntotarkastuksen selkokielisyyttä ja tarkastajan ammattitaitoa. 

Juha Larm oli jo etukäteen tietoinen, että oman kodin katto olisi todennäköisesti elinkaarensa päässä.

– Tiesin, että huopakatto alkoi olla jo yliajalla, mutta oma kyky arvioida katon korjaamistarvetta jää väistämättä pintapuoliseksi. Koimme, että on hyvä saada ulkopuolinen näkemys siitä, miten ja milloin katto on syytä korjata.

Larmien katon tuli arvioimaan Vesivekin asiantuntija, joka haastatteli omistajat, tarkasti katon, kuvasi sen ja keräsi havaintonsa raporttiin. 

– Keskustelimme myös hänen kanssaan erilaisista vaihtoehdoista, koska olemme miettineet jopa katon profiilin muuttamista. 

Juhalle raportin sisältö toi positiivisen yllätyksen. Katto oli ikäisekseen odotettua paremmassa kunnossa.

– Kuten olimme ajatelleetkin, kattoremontin aika on nyt, mutta onneksi tulipalokiirettä tai akuutteja ongelmia ei ilmennyt, hän kertoo. 

 

Raportissa kaikki tarvittava ja selkeät stepit jatkoon

Juhan mielestä prosessista paistoi ammattimaisuus ja raportti oli maallikollekin hyvin selkokielinen. 

– Kaikesta näkee, että Vesivekillä tiedetään, mitä tehdään. Arvostan myös sopivaa nörttimeininkiä, sitä miten paljon yrityksessä on tehty tutkimusta, esimerkiksi aluskatteiden materiaaleista ja veden ohjautumisesta. 

Katon korjaamisesta saatu tarjouskin oli Juhan mielestä kohtuullinen ja työstä saatava täysi kotitalousvähennys auttaa myös remonttikustannuksissa.

Juhan mukaan korjaamisessa päädytään todennäköisesti ratkaisuun, jossa Vesivekin peltikattorakenne asennetaan vanhan huopakaton päälle. Näin koko kattoa ei jouduta purkamaan. 

– Remontin aikatauluarviokin on paljon nopeampi, kuin mitä osasin arvata! Lisäksi mielelläni kannatan Vesivekiä, jonka työvoima on paikallista, kattopellit tulevat läheltä ja joka tekee töitä turvallisella ja varmalla prosessilla, Juha vetää yhteen.

 

Vesivek on kattoalan asiantuntija jo 40 vuoden kokemuksella. Se tekee sertifioituja kattoasennuksia viiden vuoden takuulla ja avaimet käteen -periaatteella. Yritys tarjoaa myös ränni- ja kattoturvatuotteita sekä sadevesijärjestelmiä. Vesivek tekee vuosittain yli 5000 kattoremonttia omakoti- ja rivitaloihin ympäri Suomea, myös talvella sekä valmistaa ja asentaa vuosittain yli 15 000 sadevesijärjestelmää ja kattoturvatuotetta. 




Juha Larm Katon kuntotarkastus Kattoremontti
Koti ja Asuminen

Aineistojen käyttöoikeus on vain tuottajalla OCMG Nordicilla. Sisältöjen käyttöoikeuksien tiedustelu janika@ocmgnordic.com

Sivuston kuvia tai tekstejä ei saa hyödyntää, jakaa tai kopioida ilman käyttöoikeuksia.