Energianeuvoja auttoi Juha ja Jutta Larmia uuden kodin energia-asioissa


Larmit päättivät turvautua energianeuvojan apuun kotinsa energiatehokkuuteen liittyvissä kysymyksissä. Juha yllättyi siitä, miten paljon mahdollisuuksia energiankäytön järkevöittämiseen löytyi vanhassakin talossa.

Larmit ovat tehneet uudessa kodissaan remonttia, ja samalla heräsi ajatus myös energia-asioiden tarkistuksesta.

– Talossa on tullut esille erilaisia kunnostustarpeita ja samalla halusimme jo ennakkoon miettiä, voisiko kodin toimivuutta ja energiatehokkuutta parantaa jatkossa. Tämä on kuitenkin meille aivan vieras kenttä, joten tarvitsimme tähän apua, Juha kertoo.

Ratkaisuksi valittiin Motivan kuluttajien energianeuvonta, jonka asiantuntija arvioi tällä hetkellä suoralla sähköllä lämpiävän talon nykytilanteen ja etsi parannusehdotuksia.

Juha oli ajatellut, että vanhassa talossa muutosten raja tulee nopeasti vastaan, vaatii suuria panostuksia tai uusien innovaatioiden käyttäminen on mahdotonta.

– Mutta oli hienoa nähdä, että energianeuvoja löysi meillekin paljon vaihtoehtoja, esimerkiksi älytermostaatit, toisen ilmalämpöpumpun asentamisen ja takan muuttamisen varaavaksi, Juha esittelee.

Jokaiseen kotiin löytyy erilaisia vaihtoehtoja

Juhan yllätti myös se, miten energianeuvonta huomioi talon ominaisuudet monipuolisesti ja räätälöidysti. Larmien kotona vierailivat Motivan ja Ekokumppaneiden energianeuvojat.

– Energianeuvojan avulla meille syntyi nyt oma tiekartta siitä, mitä voimme tulevaisuudessa tehdä, hän toteaa.

Motivan asiantuntijan Päivi Suur-Uskin mukaan onkin tärkeää, että jokaista kohdetta arvioidaan yksilöllisesti.

– Suomessa on poikkeuksellisen paljon erilaisia rakenneratkaisuja ja lämmitystapoja käytössä. Lisäksi pitää vielä huomioida se, kuka talossa asuu. Lapsiperhe elää eri tavalla, kuin vanhempi pariskunta, hän toteaa.

Suur-Uskin mukaan suurimman hyödyn palvelusta saa uutta lämmitysjärjestelmää valittaessa, mutta muissakin tilanteissa sitä kannattaa hyödyntää.

– Energia-asiat eivät ole kuluttajalle ihan helppoja ja niihin vaikuttaa moni tekijä. Saamamme palautteen mukaan asiakkaat ovat olleet oikein tyytyväisiä, että saavat energianeuvonnasta ratkaisuja haasteisiinsa, hän summaa.

Kuluttajien energianeuvonta tarjoaa maksutonta opastusta

Energianeuvontaa tarjoavat Energiaviraston rahoittamat alueelliset energianeuvojat sekä valtakunnallisesti Motiva. Energianeuvojilta saat ilmaiseksi apua erilaisissa lämmitysjärjestelmän valintaan, uusiutuvan energian käyttöön, energiansäästöön ja energiatehokkuuteen liittyvissä asioissa. Energianeuvojat tavoitat eri kanavista; puhelimitse, maililla, Facebookista sekä Messenger chatista.

Löydä itsellesi sopiva vaihtoehto osoitteesta motiva.fi/energianeuvonta



Koti ja Asuminen

Aineistojen käyttöoikeus on vain tuottajalla OCMG Nordicilla. Sisältöjen käyttöoikeuksien tiedustelu janika@ocmgnordic.com

Sivuston kuvia tai tekstejä ei saa hyödyntää, jakaa tai kopioida ilman käyttöoikeuksia.